Olet San Fransiscon taidealueella SoMassa ja sinulla on muutama tunti aikaa kulttuurille. Lähistöllä on arkkitehtorisesti arvokkaassa rakennuksessa sijaitseva Contemporary Jewish Museum ($14), jonka viisi näyttelyä keskittyvät juutalaiseen historiaan, taiteeseen ja kulttuuriin. Juutalaismuseo ei ole kärsinyt monien muiden amerikkalaismuseoiden tavoin ….
Maailmalle ilmestyy instagrammattavia museoita kuin sieniä sateella, osa herkullisia kuin kantarellit, toiset taas taiteen arvoille vaarallisia seitikkejä. Museum of Ice Cream, Museum of Illusions, The Wndr Museum ja Color Factory, ovat esimerkkejä uudesta museolajista, minkä olemassaolon suurin syy ovat some & ….
Keskiviikkona kello 3 iltapäivällä, torstaina viideltä ja perjantaina kuudelta aamulla – vastauksia parhaisiin aikoihin julkaista somekanavissa on yhtä monta kuin on tutkimuksiakin. Lisähaastetta postittamisaikojen optimointiin tuo aikavyöhykkeet. Kun kello on suomalasille seuraajillesi kolme iltapäivällä on New Yorkissa kello yhdeksän ….
Tietosuojamurtoja, salaisia koukuttavia algoritmejä, uhkia demokratialle ja tutkimustietoa somen haitallisista vaikutusta mielenterveyteen, vuosi 2018 sai monet vakavasti pohtimaan Facebookin jättämistä tai ainakin somepaastoa. Vaakakupin toisella puolella painaa huoli ulkopuolelle jäämisestä, siitä miten tulla toimeen ilman Messengeriä ja Facebookissa jaettuja ….
Kannattaako hastagit sijoittaa tekstikenttään vai ensimmäiseen kommenttiin on ollut jo vuosia instamaailman muna-kana kysymys. Koska instan algoritmit ovat salaisia niin kysymykseen on mahdoton antaa selkeää vastausta. On oletettu että algoritmit kohtelisivat postauksien hashtagejä samalla tavalla olivat ne sitten tekstiosuudessa tai ….
Algoritmi medusa haluaa kivettää käyttäjän somen ääreen mahdollisimman pitkäksi ajaksi Algoritmejä verrataan usein resepteihin. Algoritmeissä, kuten resepteissäkin, on kyse listasta tietyssä järjestyksessä olevia ohjeita/sääntöjä. Sääntöjen tavoitteena on ratkaista jokin ongelma, esimerkiksi leipoa herkullinen leipä. Jos somen algoritmi olisi kokonaisuudessaan resepti, ….
Kuvanveistäjä Pia Männikkö kiinnostui Pinterestistä ammatillisessa mielessä huomatessaan, että kolmasosa hänen kotisivulleen löytäneistä tuli sinne Pinterestin kautta, vaikka hänellä ei edes ollut omaa tiliä siellä. Pialle, kuten monelle muullekin Pinterest oli tuttu Diy-joulukranssivinkkien, reseptien ja sisustuksen mekkana. Art, art supplies ….
Delfiini pompauttaa pallon ilmaan, toinen ja kolmas delfiini jatkavat pallon ilmalentoa. Tällaisia 5-50 delfiinistä koostuvaa toisiaan auttavia ryhmiä kutsutaan podseiksi. Instagrammaavat teinit lainasivat pods sanan delfiineiltä kuvaamaan omia ryhmiään, eräänlaisia salaseuroja, jonka tarkoituksena on antaa nostetta ryhmän jäsenten postauksille. Yhden ….
Muistatteko kiertokirjeet joissa ketjun katkaisijalle manataan huonoa onnea rakkaudessa 10 vuodeksi? Tiedonjälkeisen ajan kiertokirjetyyppiin kuuluu mm. tämä ehkä sinunkin feedissäsi kummitellut postaus “The new algorithm controlling Facebook’s news feed now shows only posts from the same few people, about 25. ….
Oletko joskus päättänyt ottaa nopeasti kantaa keskusteluun Twitterissä ja unohtunut sinne tunneiksi? Oletko tehnyt fb- postauksen jonka saamia tykkäyksiä ja kommentteja olet jäänyt seuraamaan turhan pitkään? Oletko innostunut Instagramista ja päättänyt julkaista siellä joka päivä- tai ainakin joka toinen- ja ….