Miksi taide/taiteilija tarvitsee omanlaistansa somea?
”Ihmisen makuaisti ei kykene kovin monia Lager-pohjaisia oluita erottamaan, koetut makuerot perustuvat mielikuviin.” Tuo kontroversaali lause markkinoinnin pääsykoekirjasta oli ensimmäinen kosketukseni mielikuvamarkkinointiin. Siihen, että maltaiden ohella maistamme Lapin tunturipurojen raikkautta, karhun voimaa tai jääkiekkokullan huumaa. Sosiaalista mediaa varten taitava sisällöntuottaja tietää kuorruttaa mielikuvat kertomuksellisuudella ja tuttavallisuudella. Siksi Some-Karhu huijaa fb-tuttujaan aprillina ja naistenpäivänä toivottaa hyvää naistenpäivää brändin omin kultaisin kirjaimin kirjoitetun Minna Canthlainauksen kera. Karjala jakaa jääkiekko muistoja nostalgisilla urheilukuvilla ja hashtagillä #nevöfoget.
Brändäys ja sisällöntuotanto taiteeseen yhdistettynä ovat sanoja jotka yhdistyvät monen taitelijan mielessä sielun myymiseen saatanalle. He eivät ole ihan väärässä. On monia mielekkyyteen ja toimivuuteen liittyviä syitä miksi somemarkkinoinnin on taiteen osalta hyvä olla erilaista. Tärkein syy on kuitenkin moraalifilosofinen: taiteen itseisarvo (mitä ikinä se onkin). Taide ei ole litroittain samalla reseptillä valmistuvaa lager-olutta. Taidetta eivät todennäköisesti ole selfieiden ottoa varten perustetun Rabbit Town-museon huonot kopiot Kusaman tai Burdeninteoksista. Taidetta eivät ehkä ole edes raivokkaan somettamisen kautta rikkauteen ja kuuluisuuteen nousseen Ashley Longshoren glitterillä kuorrutetut maalaukset Frida Kahlosta. (@ashleylongshoreart).
Harwardin filosofian proffa Michael Sandel jakaa markkinataloudessa vaihdettavat asiat niihin, joilla on sisäistä arvoa ja niihin joilla ei ole. Kapitalismi ei osaa tunnistaa sisäisiä arvoja, ja siksi Sandel uskoo että kapitalismilla on voimaa korruptoida sisäisiä arvoja, vaikkakaan se ei välttämättä tee niin. (Jos esimerkiksi museoiden tehtävä on suojella kulttuuria, tarjota ajateltavaa ja elämyksiä, Rabbit Town korruptoi museon itseisarvoa mm.tekemällä museosta selfie-kulttuurin palvelijan.) Sandelin mielestä on tärkeää löytää rajat/säännöt kapitalismille itseisarvojen kanssa toimittaessa.
Millaisia rajoja sosiaalisella medialla pitäisi olla taiteen itseisarvon suojaamiseksi? Mielestäni tärkeimmät rajat asettaa se että taiteella on jo sisältö, pr-toimiston sisällöntuottajien ei pidä sitä keksimän. Se mitä ja miten taiteen (jo olemassa olevista) sisällöistä nostetaan esiin ja avataan on aina tapauskohtaista, riippuvaista sekä taiteesta, että taiteilijasta. Mielelläni ajattelisin, että taiteen sosiaalisen median kanssa puuhailu on käsityötä, vaikka yleisimmät ohjeet mm. yhtenäisestä tyylistä, suunnitelmallisuudesta, tekniikoiden hallitsemisesta ja kohderyhmien pohtimisesta pätevätkin niin oluen brändääjälle kuin taiteelleen näkyvyyttä etsijällekin.
Miksi taide ylipäätään pitäisi altistaa sosiaalisen median maailmalle, missä brändipirut vaanivat? Kaikesta someilusta kieltäytyminen on sama kuin kieltäytyä mahdollisuuksista näkyä. Mikäli taiteen toimijat pelosta, ylpeydestä tai vaan viitseliäisyyden puutteesta jättäytyvät laadukkaan ja mielenkiintoisen somesisällön jakamisesta, saavat selfieihin erikoistuneet somemuseo-taitajat ja glitteristä sisustustilaustaidetta tekevät yhä isomman osan kulttuurin some-tilasta. Tehtävä on yhteiskunnallinen, mutta myös yksilön etuja palveleva. Ymmärtääkseni useimmat taiteilijat haluavat taiteensa tulevan nähdyksi, jotkut haluavat jopa myydä sitä. Taiteilijakin kun tarvitsee tuloja voidakseen vaikkapa mennä sammuttamaan janonsa sillä hyvin brändätyllä lager-oluella.